maanantai 18. elokuuta 2014

Israeliin! Jerusalemiin!

Oh boy, sano englantilainen - alle kaksi viikkoa aika lähtöön. Suuren Kuninkaan kaupunki kutsuu, tämä tuntuu aivan käsittämättömältä. Aina sitä on unelmoitu, että jos joskus Jumala mahdollistaisi meille sen, että voisimme asua jonkun aikaa Israelissa. Mutta että nyt, oi voi, kuka olisi uskonut! Ei voi muuta sanoa kuin että Jumalalle on kaikki mahdollista! 

Minä Petri aion opiskella niin paljon kuin tuntuu sopivalta, ja niin paljon kuin Koulutusrahastotuen saaminen edellyttää. Mutta toivomme pystyvämme myös ottamaan lunkisti, levätäksemme ja latautuaksemme tuolla Jumalan historiallisten suurtekojen maassa, Raamatun maassa.

Ja on Jumala laittanut sydämiimme rakkautta juutalaisiin, Jumalan omaisuuskansan ihmisiin, jotka eivät pääsääntöisesti ole kuulleet Messiaastaan relevantilla tavalla. Kaiken maailman uskonnollista hörhöilyä se maa kyllä on täynnä. Oi kunpa voisimme auttaa siinä, että evankeliumi Pelastajasta voisi saavuttaa monia juutalaisia.

Kun meidätkin Jumala on johdattamassa Israeliin, niin täytyy sen merkitä sitä, että Israelin Herralla on erityisiä asioita mielessä omaa kansaansa varten. Ainahan Hänellä on. Voitaisiinko rukoilla yhdessä, että me voisimme olla Sarin kanssa hereillä, ja voisimme päivittäin täyttyä Jumalan läsnäololla, ollaksemme Herran käytössä silloin kun Hän tahtoo meitä käyttää.

Olen rukoillut, että Herra antaisi meille 1) Pyhän Hengen kestävän ja uudistuvan rakkauden juutalaisiin 2) oikeita viisauden sanoja ihmisille joiden kanssa olemme tekemisissä 3) Jumalan armolahja-varustukset, pystyäksemme sitäkin kautta tuomaan Herran kosketuksen ihmisille. Varsinkin rukoilen profetian ja terveeksitekemisten lahjoja toimintaan. Arvelen, että Herra tahtoo meidät varustaa yhdessä Sarin kanssa, yhdessä palvelemaan lähimmäisiämme.

Mahtavaa, jos voimme yhdessä Sinun kanssasi toimia Jumalan omaisuuskansan hyväksi! Kyllä se yhä pitää paikkansa, että joka Abrahamin jälkeläisiä siunaa, sitä Jumala siunaa! Emmehän unohda Israelia!

Siunaten,
Sari ja Petri

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti