sunnuntai 31. elokuuta 2014

First day in the Holy City

Moro kaikille
Eilen tultiin Nesher-lentokenttataxilla komiasti meidan kamppapaikkamme oven eteen. Taalla Yuval otti meidat vastaan. Tama talo on jonkinlainen juutalaisten opiskelijoiden ja nuorten aikuisten pieni kommuuni, jossa jokaisella omat huoneet, mutta vessat, pesutilat ja keittio on yhteista. Me varattiin huone kansainvalisen kampanvaihtojarjeston airbnb:n kautta. Meidan huone on aika surkea, mutta kuitenkin oikeastaan puhdas. On sanky ja netti, mita sita nykyihminen muuta tarvii. Halpaa saatiin, niin vaan ei siis viiden tahden huonetta.

On ollut kiva taalla jutella parin kaverin kanssa, vaikka nama nuoret tassa mestassa nimenomaan vaikuttavat olevan ateisteja ja mita lie agnostikkoja. Monet eivat tahdo kuulla puhuttavan siita etta olisivat valittu kansa. Mielenkiintoiseen paikkaan siis Herra meidat heitti - juutalaisten keskuuteen haluttiin, ja hups: tassa sita nyt ollaan, siella ruohonjuuressa. Onpa itse tama talokin Rehavian uskonnollisen alueen takana laakson pohjalla...Tulee mieleen, etta Vapahtajakin astui alamaailmaan, eika uskonnollisten keskuuteen, sielta tavallisen kansan seasta Han opetuslapsensa kutsui....Niin, tuossa maen paalla asuu muuten Israelin presidentti, kukas se nyt olikaan...sehan ei ole niin paljon julkisuudessa kuin paaministeri.

Yllatyttiin yhta asiaa taalla: turvatoimet eivat ole lainkaan kiristyneet, niin kuin ajateltiin tapahtuneen Gazan sodan johdosta. Eli pyssymiehia/naisia tai muita vartijoita/poliiseja ei ole nakynyt sen enempaa kuin tavallisesti.

Wow! Arvatkaa kuka tavattiin tanaan: kuka muu kuin ystavamme Yonatan, mustapukuinen 28-vuotias ortodoksijuutalainen ja neljan lapsen isa, johon tutustuttiin viime syksyna. Siina han riensi meita vastaan halaamaan heti Jaffa-portista kun sisaan astuttiin. Yonatankin totesi, etta "this is from God". Ei sita nyt noin niin sattumalta taalla hardellissaa tormaa siihen yhteen ainoaan tuttuun joka sulla on...Niin, mina halasin hanen kanssaan, mutta ortodoksithan ei vieraita vaimoja halaile...  Han neuvoi myos mista saisimme hankittua puhelinliittymat, jotka meilla nyt sitten onkin. Se on sitten mallia prepaid. Jos joku haluaa soittaa meille joskus, niin ei sen pitaisi niin tautisen kallistakaan olla, kannattaa ehdottomasti kuitenkin netista kattoa parhaimmat ja halvimmat alkunumerot. Esim alkunumerosarja 99511- voi olla halvimmasta paasta. Hinta nayttaisi olevan vain 6 centtia/minuutti + paikallisverkkomaksu. Googlatkaa itse "Halvat puhelut Israeliin" ja verratkaa. Nayttaa silta, etta Suomesta on halpaa soittaa tanne, meidan voi olla kallista soittaa sinne, I'm not so sure yet...

Sari nauttii lammosta, vaan mina nauran sille kun iltaisin meinaa palella, vaikka on lampoa varmaan viela 28 astetta. Hikensa kun kuivuu, niin alkaa vilu tulee...

Niin, kamppa olis kiva loytaa piankin, niin paasis elamantilanne ja arkikuviot tasautumaan - jos rukouksin voitte auttaa, niin please yes! Mutta tassahan sita kampppaa jarjestellessa oppii paikallisia tapoja ja asiainhoitamista. Kylla Herra auttaa, kun on tahankin asti auttanut!

Aamulla tuli sydamelle: Herra, tama on valittu (pyha) maa, tama on valittu (pyha) kaupunki ja tama on valittu (pyha) kansa. Pyhahan tarkoittaa nimenomaan "erotettua, erilleen otettua, erilaista". Siina mielessa nama ovat pyhia, kaytannon elaman tavoissa se "pyhyys" ei valttamatta nay. Mutta itse Elava Jumala on ottanut taman kansakunnan itselleen todistukseksi - tama ON erilainen kansa! Meidan pakana-kristittyjen toiveena on saada juutalaisten silmat auki evankeliumille, on meillekin kunniakas tehtava annettu. Yrittaa saadat juutalaisia ottamaan vastaan sen mika heille kuuluu. Niin paljon on kuraa kristinuskon nimissa heitetty heidan silmilleen - sen jalkeen kun Jumala heidan silmansa tilapaisesti sumensi, jotta koko maailmalle aukeaisi Pelastuksen lahde - etta siina riittaa silmain putsaajille toita. Saisi olla paljon naita silmien putsaajia liikkeella.

See You and hear You!!!

Ben Jehuda-kadulla naatiskelemassa, eli sapatti vielä menossa, ja katu tyhjä. Illalla klo 20 maissa paikat alkaa aukeamaan...

hm...työpöytämme ja kämppäämme kolmena eka yönä/vuorokautena. Huomioikaa pöydän käätevät rakenteet...aina tämä kotiolot voittaa... :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti