Oh boy, kyllä vähän jännitti astella Hebrew Universityn campus-alueelle Scopus-vuorella ensiaskeleita...onneksi, todella onneksi olin bussissa saanut kaverikseni yhden noin kolmekymppisen juutalaiskaverin, joka äärimnmäisen ystävällisesti johdatti minut turvatarkastuksen ja silmiä hivelevän kauniiden piha-alueiden halki Boyar-buildingkiin, josta minun piti saaada student card. Kyllä harmittaa kun ei ollut kamera mukana, olis ollut tosi hauska esitellä Teille upeita kuvia campus-alueesta.
No sitten olin pulassa kun se kaveri minut jätti oikealle ovelle - olin aivan yksin suuressa maailmassa. :) Petri-poika maailmalla. Ja Sari oli omilla kurssi-asioillaan liikkeellä cityssä.
Tuntui olo vähän orvolta, kun kaikki muut alueella liikkuvat opiskelijat vaikuttivat olevan vähän minua nuorempia, ehkäpä siinä muutaman kymmenen vuotta nuorempia (ei siis kovinkaan montaa kymmentä...)...kuvitelkaa itsenne siihen paikkaan. Not easy...kuinka noihin kuvioihin pystyisi asettumaan...
No, sain kuin sainkin asiani toimitettua. Niin, ja ilmoittauduin jopa ilmaiselle exkursiolle ensi viikon maanantaiksi - se exkursio on turva-aita-exkursio, eli siellä varmaan käydään katsomassa ja esitellään tätä kuuluisaa betonimuuria, mikä erottaa juutalaisen ja palestiinalaisen Israelin toisistaan. Eihän se muuri mikään kiva juttu ole, mutta lopettipahan se kuitenkin ne mielettömät itsemurha-terrori-iskut Israelissa. Muurin takaa ja läpi ei noin vain hiiviskellä Israelin puolelle siviilejä teurastamaan. Jos ei pärjätä yhdessä, niin ollaan sitten erillään.
Arvatkaa, mikä yllätti Hebrew Universityn Yliopisto-campuksella tänään? Pitkin piha-aluetta ja eri puolilla yliopisto-tiloja tuli kohdalle ja vastaan paljon arabinuoria, sekä kokopukuun kätkettyjä tyttöjä että poikaryhmiä. Hups! Hienoa! Eli ei Israel mikään paska kansakunta ole, niin kuin länsimaailma mielellään ajattelee. Kyllä täällä palestiinalaiset voivat pärjätä vaikka kuinka hyvin yhteiskunnassa, kunhan ovat ihmisiksi. Saisivat palestiinalaiset rauhoittua ja lopettaa islamista kumpuavan uhoamisensa Israelia vastaan, Kyllä Israel heille rauhan suo, se on selvää. Joko omana valtionaan, tai osana Israelia. Mutta joka tapauksessa Palestiinan valtio - jos sellainen syntyy - pärjää paljon paljon paremmin jos se suostuu sovintoon Israelin kanssa ja hyödyntää toimivien Israel-suhteiden sille antaman hyödyn. Ilman Israelin tukea Palestiina ei pääse kehittymään kunnolla. Palestina needs Israel, but Israel doesn't need Palestina, I think.
No, nyt meni politikoinniksi. Tämä tuli ihan pakottamatta ja suunnittelematta. Ensi kerralla jotain muuta.
Rauha Jumalan Israelille! - Gal 6:16
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti